Hallitus nosti asumislisää vuonna 2005 mikä vähän paransi opiskelijoiden asemaa,mutta vain hitusen ja tämän myötä tarjottiin lisää lainaa.Nopeille opiskelijoille oli luvassa verovähennyksiä opintolainasta.Mutta itse en ole kovinkaan innostunut opintolainan ottamisesta jossei ihan pakko ole.
Opintotuesta saa hyvät keskustelut aikaan ihmisten kanssa ketkä ovat 80-luvulla tai aikaisemmin olleet opiskelijoina.He eivät voi ymmärtää miksi tukia pitäisi nostaa ja miksi lainaa ei haluta ottaa.Itse kun aikoinaan pärjäsivät vallan mainiosti.Maailma on muuttunut niistä ajoista ja silloin inflaatio söi lainan ja työpaikka oli taattu.
Kuukausi on melko kituuttelua opintotuella,en ainakaan tiedä ketään ketä sen kanssa brassailisi.
Jussi
Olen itse opiskellut ensimmäistä tutkintoani 80-luvulla, enkä tosiaankaan voi sanoa kadehtivani tämän päivän opiskelijoita. Tuolloin opintotuki asumislisineen oli mitä oli, joten oli lähes pakko ottaa opintolainaa, jotta opiskeluajan pärjäsi. Opintolaina kuitenkin oli inflaation avustuksella "halpaa" lainaa ja korko oli alhainen. Sitä paitsi työllisyystilanne oli todella hyvä, joten sekin helpotti lainan takaisin maksua.
VastaaPoistaTänä päivänä olen seurannut opintotukiasiaa lähinnä omien lasten opintojen myötä ja täytyy sanoa, että ihmetystä ja valituskirjelmien rustaamista on riittänyt. Kelan tärkein tehtävähän tuntuu olevan opiskelijoiden metsästys; opiskelijasta tehdään lähes etsintäkuulutettu rikollinen, jos "sallitut" tulorajat ylittyvät sentilläkin.
Opintotuella ei todellakaan brassailla, sen uskon. Tiedän myös kokemukesta, että opiskelijalle tervetullut tuliainen on vaikkapa ruokakassi. Juhlan saa aikaiseksi pienellä yllätyksellä. Kaikilla ei ole varakkaita vanhempia tai kummeja avustamassa opintojen rahoituksessa, joten täytyy toivoa viisautta valtiovallan edustajille, että he tekisivät järkeviä ja kauas kantoisia päätöksiä opintotukiasioiden suhteen.
Itse voisin sanoa, että mielestäni viheliäisintä opintotuessa (sen pienuuden lisäksi tietysti) on juuri tuo, mitä Heli mainitsi..
VastaaPoistaEli jos muutamakin opintopiste vaadituista puuttuu (ja olen nähnyt opiskelijoita tässä tilanteessa myös sen takia, että jotkin opettajat ovat ilmoittaneet merkintöjä opintorekisteriin aivan liian myöhässä) - tai jos tulorajat hiemankin ylittyy ... Niin heti tarvitsee olla hattu kourassa kirjoittamassa anelukirjeitä, josko nyt kuitenkin olisi mahdollista saada sitä opintotukea, jotta ylipäänsä voisi opiskella.
Tässä on mielestäni absurdi kiertokulku. Opintotuki asumislisineen on niin pieni, että sillä saa juuri ja juuri maksettua markkinahintaisen asunnon vuokran ja pakolliset laskut - elämiseen ei käytännössä jää mitään (siihen kai nämä "ottakaa lainaa" kommentit perustuvatkin, että opintotuki asumislisineen yksinään ei ole tarkoitettu kattamaan kaikkia kustannuksia).
Tällöin siis useimmat opiskelijat joutuvat hakemaan itselleen jotain työtä, jotta pysyvät ylipäänsä elossa ja voivat opiskella. Työskennellessä opinnot hidastuvat (ja samaan aikaan päättäjät patistelevat jatkuvasti että pitäisi valmistua nopeammin, vaikka todellisuudessa nämä suurten ikäluokkien poliitikothan ovat niitä, jotka itse ovat saattaneet opiskella ties kuinka kauan) ... Ja työskennellessä sitten myös ne tulorajat helposti ylittyvät, kun nekin ovat niin onnettoman pienet.
Joten - ilman töitä et pärjää, ellet ota lainaa. Töitä tekemällä opinnot saattavat hidastua ja sallitut tulot ylittyä - mutta ylipäänsä normaali opiskelun salliva elämä olisi tulotason ansiosta mahdollistettu. Mutta tällöin hyökkääkin Kela kimppuun kaikkine selvitysvaatimuksineen.
Ja itse olen myös nähnyt sellaisen tilanteen, jossa kahdella opiskelijalla oli lähestulkoon sama tilanne - opintopisteitä ei ollut karttunut riittävästi. Kumpikin kirjoitti Kelalle kirjeen tilanteestaan, jotka olivat hyvin samankaltaiset. Toinen kirjoitti tilanteesta rehellisesti ilmoittaen, että töiden takia opiskelut eivät olleet edenneet riittävästi jne. Toinen opiskelija kirjoitti "säälittävän" - ei niin rehellisen - kirjeen valitellen kaikenlaista elämäntilanteestaan jne.
Rehellisen opiskelijan opintotuki katkaistiin, ja "säälittävälle" opiskelijalle jatkettiin tuen maksamista.
Mutta... mielenkiintoista on kyllä tämä Kelan kanssa pelaaminen. Jos joutuu tähän "selvityskierteeseen", niin paperitöitä ja erilaisia kirjeitä voi joutua laatimaan niin paljon, että sillä työmäärällä saisi opiskeltua jo monta opintopistettä. ;)
... (ja tietysti en ymmärrä myös ajatusta siitä, että miten päättäjät ovat ajatellet sitten sen opiskelijan opintojen etenevän, jonka tuki katkaistaan kokonaan? ... Pakotetaan opiskelija kokopäiväisesti työhön, kun yritti elättää itseään opiskeluiden aikana työskentelemällä... heh)
itse tulin tulokseen että otin opintolainan silläkin uhalla että alan töitä ei ole tarjolla... ennen opintojen alkua olin töissä ja laskeskelin että lainaa olisi ollut helppo lyhentää jopa 400-500€ kuussa ja kyse oli vain tehtaan vuoro duunista... kysymys on vain lähinnä siitä että töitä en ehdi koulun ohella tehdä muiden intressien takia ja kituutteleminen on niin hanurista että näitä "vapaita" opiskelu vuosia en halua pennittömänä istua kämpässäni, totuus kuitenkin on että nykypäivänä rahaa menee aina kun kämpästäsi ulos astut... kesällä on eri asia kun voi mennä vaikka pelailemaan beachia kavereiden kanssa mutta suomen kesä on vaan niin lyhyt...
VastaaPoista