Viikko on taas päässyt alkuun kauniin aurinkoisissa merkeissä. Auringosta sai nauttia jo sunnuntaina -ja sekös saa jälleen multasormen sormet kutiamaan ja höllentämään kukkaron nyörejä puutarhamyymälöiden kukkaloiston keskellä. Niin kävi meikäläisellekin. Tuli kyllä mieleen Mikaelin kirjoitus siitä, mitä ihminen oikeastaan todella tarvitsee, mutta kukkameren keskellä olkapäällä istuva tuhlailua arvosteleva omatunto sai ihan rauhassa heristää sormeaan. Toisaalta, vaikka nuuka ihminen periaatteessa olenkin, olen myös sitä mieltä, että kauneuteen ja hyvään mieleen tuhlailu on perusteltua ja sallittua. Pihasta löytyy jos jonkinmoista koloa, jotka on ihan pakko koristella kasveilla ja purkkeja, jotka suorastaan huutavat kukkia sisäänsä.
Kauniina päivänä ulkona puuhailu on lähes ilmaista -ja voisihan se olla ihankin ilmaista. Säästöä syntyy pitemmän päälle satsaamalla perennoihin ja kukkiviin pensaisiin ja puihin. Toisaalta niidenkin alut voi saada toisilta puutarhahulluila ilmaiseksi ja tai ainakin vaihturina. Oman säästönsä saisi aikaan myös kasvattamalla kukat siemenistä -se vaatii kuitenkin puuhaan ryhtymistä jo aikaisin kevättalvella. Tai voihan osan siemenistä kylvää kesällä suoraan maahankin.
Puutarhamyymälöissä kuljeskellessa ei voi kuin ihailla ja ilmetellä vuosien mittaan laajentunutta valikoimaa. Ja hinnan nousua.
Oman puutarhanurkkansa ansaitsee yös hyötypuutarha. Tämä onkin sitten se kolkka puutarhaa, joka maksaa itsensä monikerroin takaisin. Marjat ja vihannekset tuoreena ja siinä vaiheessa ilmaiseksi suoraan pöytään. On vaikea kuvitella makua, joka löisi laudalta omalta maalta poimitun mansikan ja seinustalla kasvatetun tomaatin maulle. Suuri hyötypuutarha tarkoittaa lähes väistämättä myös suuremman pakastimen hankkimista, sillä eihän hyötypuutarhuri kehtaa kaupasta pakastemarjoja ostella.
Tekeepä sitä sitten niin tai näin, rahaa palaa jossain vaiheessa joka tapauksessa. Mutta tuleepahan oltua ulkona -ja manikyyriin ei tarvitse rahoja tuhlata; kynnet on jo aikoja sitten kuluneet olemattomiin.
Heli